maanantai 2. toukokuuta 2016

Neljäs viikko.. jo..

Neljäs viikko jo menossa. Aika on mennyt täällä kyllä todella nopeasti, viikot vaan vaihtuvat. Enää kaksi viikkoa jäljellä. Niistä pitäisi ottaa nyt kaikki mahdollinen irti.

Tällä viikolla on tullut mm. kitkettyä puutarhan ja West Dean Collegen ympäristöä. Tänä viikonloppuna collegessa on avoimet ovet ja paikat pitää saada todella hyvään kuntoon niihin mennessä.
Poistin myös tomaateilta sivuversoja, jotta päävarsi saisi mahdollisimman paljon energiaa itselleen.


Tällä viikolla tuli myös paljon kylvettyä salaattia, pinaattia, kesäkurpitsaa jne. Istutettiin myös villi valkosipulia pellolle. Alkaa työt olla jo aika tuttuja ja ne menevät jo paljon nopeammin. 

Perjantaina mentiin heti töitten jälkeen (perjantaisin päästään jo kolmelta) vierailemaan The Novium museossa. Siellä oli kaikkea Englannin ja Chichesterin historiasta. Ihan mielenkiintoinen paikka oli.



Lauantaina lähdettiin käymään taas Brightonissa. Tällä kertaa ehdimme ihan rannalle ja Brighton Pierille asti. Lähdimme taas aamulla yhdeksän aikaan liikenteeseen ja takaisin kämpillä oltiin siinä seitsemän aikaan. Ilma oli kaunis, aurinko paistoi, mutta tuuli todella kylmästi.

Bussin toisen kerroksen etupenkki 




Sunnuntaina lähdettiin käymään West Dean Collegessa avoimilla ovilla ja Open Air Museumissa jossa oli Food & Folk festivaalit. Molempiin paikkoihin saatiin työpaikaltamme ilmaisliput. College oli sisältä hieno ja vanha, mutta en olisi kierroksesta jossa ei mennyt puolta tuntiakaan maksanut 9 puntaa.
Food & Folk festaritkin olivat ainakin itselle pienoinen pettymys, mutta ilma oli kyllä kohdillaan. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tietenkin siellä täytyi syödä jotain, itselle valikoitui peurahampurilainen. Ei se nyt hirveästi eronnut normaalista lihasta. 

- Janita -

West Dean College

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti